Seura aloitti toimintansa nimellä Nurmijärven Karateklubi. Kuitenkin ennen seuran rekisteröintiä perustajajäsenet halusivat saada seuralleen paremman ja sisällöltään karatelle sopivan nimen. Nimeä mietittiin ja pohdittiin oikein olan takaa. Jossain vaiheessa päätettiin kokeilla jos japanin kielestä löytyisi seuralle joku hyvä nimi. Sanakirjojen avulla nimeksi kyhättiin Kyoodai-Kan Karate, jonka luultiin vuosikausia tarkoittavan ”sisaruksia, veljeyttä”. Tässä uskossa oltiin niin kauan kunnes joku japanin kielen taitaja tiesi sanoa, että nimi ei ainakaan tarkoita luultua asiaa jos yleensäkään tarkoittaa yhtään mitään. Nimestä pidettiin kiinni kuitenkin useamman vuoden ajan ja vasta viime vuosien aikana on käyttöön otettu toimintaa kenties parhaiten kuvaava Nurmijärven Shotokan Karate.

Harri HämäläinenSeuran ensimmäisen alkeiskurssin suorittaneet budokat saivat Harri Hämäläisen johdolla lanteilleen keltaisen vyön vuonna 1992. Tästä lähtien on seuran toiminta kehittynyt jäsenmäärän kasvaessa tasaisesti. Seuran kehittymisestä kertoo mm. se, että oman seuran kasvateista on jo tullut useita mustia vöitä.

Nurmijärven Shotokan Karatella on niin miehiä kuin naisiakin riveissään jo toista sataa. Mukana on kaiken ikäisiä harrastajia. Junioreilla on omat harjoitukset pari kertaa viikossa ja aikuiset harjoittelevat vähintään 4 kertaa viikossa. Viikon harjoituksissa käydään läpi kaikkia karaten osa-alueita; ottelutekniikoita, kataa, perustekniikkaa ja perjantaisin puretaan ylimääräisiä paineita potkunyrkkeilemällä ja lyömällä pistehanskoja. Nurmijärven Shotokan Karaten harjoituksista vastaa edelleen kovan tason ammattilainen Harri Hämäläinen, joka on saanut avukseen huippuottelija Mikko Ruotsalaisen.

Mikko RuotsalainenKarate on monipuolinen laji ja sen harrastamiseen on varmasti niin monta syytä, kun on harrastajaakin. Laji sopii mainiosti sekä miehille että naisille, koska lajissa on niin monia osa-alueita, joihin voi yksityiskohtaisemmin halutessaan keskittyä. Lajia voi harrastaa saadakseen hyvän peruskunnon tai koordinaatiokyvyn ja vartalonhallinnan. Keskittymiskykyä voidaan myös kehittää dojoilla (karatesaleilla) unohtamatta tietenkään esimerkiksi itsepuolustustaitoja. Monille laji tarjoaa yksinkertaisesti haastavan harrastuksen mukavien ihmisten kanssa. Itsensä jatkuva kehittäminen ja oman itsensä voittaminen liene yksi elämän palkitsevimmista asioista ja sitä saa karatesta!

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment